Eikös ole metkaa, että suomalainen avain avaa, saksalainen avain (Schlüssel) sulkee (Schließen). Äskeinen muistelus ajasta, kelloista ja matkanteosta nostatti kauppareissulla mieleen pienen matkaseikkailun, joka liittyy kaikkiin edellä mainittuihin.
Olin Itävallassa 4H-vaihto-oppilaana kesällä 1982. Täytin siellä 20 vuotta. Ikimuistoiset ja loppuelämää rikastaneet kuukaudet. Olemme pitäneet yhteyttä sikäläisten ystävien kanssa kaikki nämä vuodet. Yhden vaihtoperheen, Schopfien, keskimmäinen tytär, minua muutaman vuoden vanhempi Anni, jonka häitä silloin kesällä -82 juhlittiin, tulee Suomeen helmikuun alussa. Riemastuttavaa tavata Anni vihdoin täällä Suomessa.
Useampia tuttavia on vuosien varrella käynyt vierasilla. Kuten oheisen kuvan Hans, Schopfin perheen vanhin poika (perheessä 3 tytärtä ja 3 poikaa). Hansilla on ihan hillitön bisnes nykyään tiluksilla, Baumkronenweg. Uskomaton turistirysä ja aito elämyspuisto (Tuulin kanssa kävimme kylässä Kopfingissa 2 viikkoa Baumkronenwegin avajaisten jälkeen 2005 alkukesästä, josta kuvatunnelmia.)
Mutta siis se avain-aika-kello-matka-muistelus. Lähdin yksin heinäkuun lopussa 1982 kotimatkalle Itävallasta. Matkareittini kulki junalla Ötztalista Insbruckin kautta Salzburgiin, jossa minulle oli varattu jonkin oppilaitoksen oppilasasuntolasta majoitus.
Aamulla piti lähteä oven edestä ensimmäisellä ratikalla rautatieasemalle (Südbahnhof, jos oikein muistan, sekin on tuolla maailmalla aina tarkkaa, että menee oikealle asemalle, niitä kun yleensä on useita per kaupunki). Lähtö oli viiden tienoilla aamulla. Hiukan hermoilin sinä yönä, lentokonehan ei odota ja matkalla oli monta solmukohtaa. Minulle matkustushermoilu on todella harvinaista. Sinä yönä näin unta, että myöhästyin lentokoneesta.
Havahduin hereille hyvissä ajoin. Kamat kasaan ja menoksi. Ja kuinka ollakkaan, en päässyt ulos asuntolasta. En osannut avata ulko-ovea. Suomalaismallisia Abloy-lukkoja ja kääntönupikoita oven sisäpuolella ei niihin aikoihin nähnyt Itävallassa missään. Paitsi, että lukot avattiin oven sisäpuolellakin avaimella, myös kaikki ovet ja ikkunat avautuivat päinvastaiseen suuntaan kuin Suomessa.
No mitä tehdä. Ratikkapysäkki näkyi ikkunoiden läpi. Mietin, voisinko päästä matkalaukkujen kanssa huoneeni parvekkeelta hyppäämällä, olin sentään ykköskerroksessa. Mutta ei oikein. Siinähän ei sitten muuta neuvoksi, kuin etsimään joku ihminen asuntolasta, joka oli tullessani ollut hiispihiljainen, kesäloma-aikaa.
Löysin jokun tytön sieltä ja hän näytti, että huoneen avaimella pääsee myös ulko-ovesta ulos. Ta-daa. Ehdin ensimmäiseen ratikkaan ja osasin jäädä oikean rautatieaseman kohdalla pois kyydistä. Pääsin oikeaan junaan, vaikka aikaa ei jäänyt yli viime tipan. Wienin asemaltakin osasin lentokenttäbussille ja oikeaan terminaaliin. Muistan, miten hassulta tuntui kuulla ihmisten juttelevan keskenään suomea. Olin matkannut miltei koko ajan posiolaisen Tarjan kanssa ja suomea oli juteltu, mutta silti oli ihan erilaista siirtyä äidinkielen audiomaisemaan.
Tuosta yllä olevasta kuvasta vielä. Siinä olen lähdössä Ylä-Itävallasta, Schopfin perheestä, kohti Tirolia, Itävallan Laihialaan, josta minulla onkin erittäin eksoottisia tarinoita, joiden jälkeen Alpen Milch ja Tiroler Knödel maistuvat ehkä hieman erilaisilta.
Miksi minulla on kansallispuku päällä? Se oli meidän vaihto-oppilaiden virallinen edustusasu. Itävallassa kansallispuku (Tracht) ja sen kevytversio (Dirndl) olivat ihan normaaleja käyttövaatteita. Ei siis ollut mitään naamiaisefektiä matkustaa junassa keskellä kesää kansallispuvussa.
(PS. Tuo Itävallan vaihto-oppilaskesä oli niin antoisa, että sen vaikuttamana avasimme kotimme Miehikkälässä 10 kertaa 4H-vaihto-oppilaille. Monta mukavaa muistelusta niistäkin.)
Muistikuvia, kuvia ja tarinoita vuosikymmeniltä. Todenkaltaisia muistumia. Ikimuistoisia. Hataria, vahvoja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkat. Näytä kaikki tekstit
lauantai 7. tammikuuta 2012
maanantai 2. tammikuuta 2012
Neuvostojen maassa
Olen käynyt kaksi kertaa itänaapurissa, CCCP-aikaan. Molemmilla kerroilla matkanjohtajana. Ensin peruskoulun ysiluokalla ja sitten abisyksynä. Voihan Venäjä... kyllä sitä myöhemmin on huokaissut, että omia lapsia en olisi moisille retkille laskenut, mutta toisaalta, sen ajan Neuvostoliitto oli tietyllä lailla turvallinen matkakohde lapsille (tosin ei kaikilla tavoilla tietenkään). Ketään meistä ei ryöstetty, ei pahoipidelty, kukaan ei eksynyt laumasta. Mutta siis että ihan keskenämme siellä reissattiin, mitä nyt bussikuski ja paikallinen matkaopas aikuisempina.
Hyvin siellä siihen aikaan finassipuoli hoitui. Muistan, miten Spiidi möi farkut jalastaan ja sitä rahamäärää sitten urakalla yritettiin kuluttaa, loput taisivat mennä Viipurin tienoilla tien vierellä kerjänneille pojanviikareille.
Tuli vain tuosta eilisestä pupulusikan kautta mieleen juolahtaneesta Miska-karhusta nuo matkamuistot mieleen. Ja tietenkin meikäläisellä jemmaajalla on Miska-karhukin kätevästi löydössä. Tämän blogin myötä saa varmaan useaan otteeseen hirnua säilöjäluonteenpiirrettäni. Itselleni nuo menneen muistoa kantavat esineet ovat ilahduttavia kiinnekohtia elämänvirrassa. Mutta tyylinsä kullakin. Arvosta myös ihmisiä, joilla ei ole rojuja nurkissa.
Mutta siis Miska-rintaneula toi mieleen, että päiväkirjassani on jotain Leningradin reissulta ja jee, siellähän oli hotellin esite, huoneen kortti sekä illan varieteeohjelman piletti. Reissu tehtiin siis syyskuun lopulla 1980.
Tässä on matkaa edeltävältä viikolta julkaisun kestävä tekstipätkä päiväkirjasta (kirjoitettu koulussa):
"Mikähän siinä on, että xx (oppitunti) ei oikein inspiroi. Tämä tuntuu jotenkin jauhamiselta. Epämiellyttävää. NN:n (open) äänikin alkaa tuntua väsyttävältä. Kysymykset vyöryilee. Sävyt, äänähdykset, kiekaukset, hyppelyt, korostukset kaatuvat päälle. Voi mikä jippo. Nauroin makeasti. Sain fyssan kokeista 9-. Huvitti. Aloin toissailtana puol yheksältä lukee. Vähän laskuja katoin, mut en yhtään laskennu. Ja ysimina. Se yxskin lasku oli ihan huuhaa homma. Pistelin arvioista jutun. 6 pointtia. Sähköoppi on minusta mukavaa. Ja elektroniikka. Siihen perehtyy innolla. Pitäis rohkeasti vaan ryhtyä kaikkea tekemään, kokeilemaan, keksimään, yrittämään kaikenlaista. Pojat oppii silleen ihan kummasti. Lähetään pois tunnilta."
Ja sitten Venäjän reissun kuvasarja alla. Tuosta päiväkirjan iskulauseesta sen verran, että meillä oli bussissa mukana Hassisen koneen Täältä tullaan Venäjä -kasetti (matkanjohtajan oma, taisi olla ensimmäinen kaupasta ostettu kasetti... sekin on muuten tallella, yllätys yllätys!). Sitä sitten kuunneltiin mennen tullet ja hoilattiin, miten Rappiolla on hyvä olla, jota hoilattiin vielä keväällä penkkareissakin.
Katso alta aiheeseen liittyvä kuvakansio:
Katso alta aiheeseen liittyvä kuvakansio:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



