Kähmintää MTK:ssa

Nimimerkki ”World Wide Web” inventoi 26.10. agronetin verkkosivuilla käytyä uustaistolaista maatalouskeskustelua. Sorron yö tekee ihmismielen pieneksi ja pimeäksi. Ennen aikaan omaa kaunaa, kateutta ja katkeruutta jauhettiin maitolaitureilla ja osuuskaupan mäellä. Nyt jälkiviisauden ja luulotietoisuuden jyviä kylvetään virtuaalipientareille.

Kritiikki sinänsä on hyvä ja tärkeä asia. Jokaisen mielipide on hänen omansa eikä mielipide siinä mielessä voi koskaan olla väärä. Mielipiteitä mahtuu maailmaan. Mutta siinä vaiheessa, kun mielipiteestä vedetään yhtäsuuruusmerkki perusteltuun totuuteen, mennään niljanteelle. Niljanteella moni viljelijä nyt vihoissaan, kiukuissaan ja tukahdutettu itku kurkussaan taiteilee. Siinä mielessä muun maailman syyttäminen purkaa hetkeksi omaa pahaa oloa.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että MTK:n luottamushenkilöt kähmivät itselleen – olen itse tehnyt sitä 10 vuotta. Kähmivät tietoa maailmanmenosta, maatalouspolitiikasta, tulevaisuuden suunnasta. Kähmivät ihmissuhteita ja avarampaa katsantokantaa.

Kannattaa miettiä, mihin rajalliset energiansa suuntaa. Alkavalla vuosikymmenellä maataloustuotteitten markkinat tulevat muuttumaan vielä rajummin, kuin taakse jääneellä vuosikymmenellä. Pennisota on aina konkreettista. Etelä – pohjoinen ilmiriitely yhtälailla. Mitä vähemmän meillä on yhteisrintamaa ja yhteisiä tavoitteita, sitä helpompi meidät on pelata markkinoilla laudalta ulos.

Arvostan itse paljon niitä ihmisiä, jotka ottavat MTK:ssa vastuun viitan harteilleen ja sylkykupin kainaloonsa. Se, joka ei vastuussa ole, syljeskelee. Huvikseen ja pahuuttaankin. Yrittäjäluontoinen viljelijä kantaa itse vastuunsa, tekee työnsä ja jos ei yhdellä elä, tekee toista. Kuolemansairas Eevamaija Poijärvi sanoi taannoin tv-dokumentissa osuvasti: Mitään en niin inhoo kun turhan ruikuttajia. Sanon, et sul on kaks tervettä jalkaa allas. Siitä vaan, vastuuta ottamaan nm. www & co.

- - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kirjoitin tämän pakinaluonnoksen 28.10.2000. Sitä ei julkaistu missään. Olin siirtymässä uuteen ammattiin. Tein opettajan pedagogisia opintoja, opiskelin Kauppakorkean pienyrityskeskuksessa. Reilut 10 mielenkiintoista ja historiallista vuotta MTK:ssa alkoivat olla takana. Noihin aikoihin liiton kokouksissa lakattiin laulamasta Maataloustuottajain marssi (jonka vieläkin osaan, sen, joka alkaa: On meillä kontumme kultaiset, joista luopua emme me saata, nuo niityt, peltomme multaiset, ne on taattojen perintömaata...). Ajat muuttuivat, niin oma aikani kuin talonpoikaisen Suomen aika.

Tuokiokuva historiallisilta vuosilta, Espan puistosta, jossa nähtiin sekä lunta että liekkejä.

Luova maalaisnainen

Alkuvoima oli EU-murrosajan synnyttämä maalaisaktivistien joukko, joka suoralla toiminnalla ja mediaan suunnatuilla tempauksilla kanavoi muutoksen tuskaa ja iloa (ei ruikutettu koskaan). Siihen aikaan maataloustulolain ja rajasuojan jäljiltä MTK puhui julkisuudessa hallinnon kieltä, miljardeista ja prosenteista. Meidän pieni ryhmämme puhui ihmisten elämästä ja tulevaisuudesta. Alkuvoima syntyi 1993 alussa. Aktiivisen toiminnan vuodet kestivät 1997:ään. Vuonna -96 saimme ensimmäisinä Euroopassa Luova Maalaisnainen -palkinnon. Vaikka aluksi toiminatamme herätti närää muun muassa kaupunkilaisten, kuluttajien ja median kanssa veljeilyn vuoksi, mainittu palkinto tuli MTK:n hakemana puheenjohtaja Esa Härmälän käsistä ylimmän päättävän elimen eli valtuuskunnan kokouksessa, siis mahdollisimman arvokkaassa tilaisuudessa.

(Huomio tärkättyihin jakkupukuihin.) Klikkaa kuvia, saat ne suuremmiksi.

Bonuksia piisaa ja vakuutukset kunnossa

Tulipa äskeisestä FB-kommentista mieleen iloinen 90-luku. Alkuvoiman teinitytöt huseerasivat asioiden parissa, jotka eivät kuuluneet heille pätkääkään (sanatarkka lainainaus, tästä joskus lisää). Huseeraus vei useamman ministerin juttusille, Ahtisaarta moikkaamaan, Brysseliin, televisioon, radioon, Me Naisiin ja voi veljet, mutta siitäkin joskus lisää.

Tässä ajattelin esitellä nyt vain jakkupukukerhon jäsenkortin. Näitä ei montaa maailmassa ole. Voimassa on edelleen. Juttuhan oli niin, että kamun anoppi oli vihjaissut, että asiallisissa delegaatioissa asialliset iäkkäämmät naiset esiintyvät jakkupuvuissa. Siitä meille riemua riitti. Jotenkin ei vain tuo pukukoodi jakkuuntunut ei sitten millään. Virallisia villapaitoja ja Astuvan ukolla ja akalla koristettuja t-paitoja kyllä. Niitä paitoja mulla onkin vielä noin kuusi kappaletta pistämättömiä. Säästellään jonkun alkuvoimaisen kisan palkinnoiksi. Mutta siis, tältä näyttää jakkupukukerhon virallinen jäsenkortti:

Koska omena ei kauas puusta putoa, korttiosastoltani löytyy myös juniorin (keskimmäisen) laatimat sairasvakuutuskortti ja kaksi tapaturmavakuutusta. Ovat tuota bonuskorttia nuorempia, tekijä oli siis alle 10 vee (osaa ehkä itse käsialan laadusta päätellä, oisko 3 lk eli -96). Niihin aikoihin reissasin MTK:n kokouksissa Helsingissä ja pitihän vakuutukset olla kunnossa. Näistä korteista tulikin mieleen, että onkohan tuolla korttitallelokerossa vielä se naistenpäivän onnittelukortti. Sama juniori ei ollut vielä koulussakaan. Oli kuullut radiosta, että on naistenpäivä ja koska äiti oli nainen, onnittelukortti omin käsin.

Tässä siis kaksi tapaturmavakuutusta ja sairasvakuutuskortti:

Pupulusikka

Kävin tuossa keittämään teetä ja osui käpäliin äidin vanha kahvikuppi. Arabian kullattu. Oli aikoinaan vesivärivesikuppina minulla ja sitä rataa ajautui tänne Miehikkälään. Kuppi nostatti mieleen astiat muutenkin ja astioista erityisin on tietysti pupulusikka.

Huvittavaa kyllä, pupulusikassa ei ole pupuja vaan kaksi pientä keinuvaa nallea (jotka ovat ihan Miska-karhun näköisiä, vaikkakin Miska syntyi 18 vuotta myöhemmin Moskovan olympialaisiin ja oman Miska-pinssini ostin toisella ja toistaiseksi tuoreimmalla Leningradin matkallani Berioskasta 1980).

Pupulusikan nimi syntyi varmasti oman suppean sanastoni vuoksi. Lusikka oli ahkerassa käytössä pikku-Annella. Se on kummilahja Asko-enolta ja Sallilta. Selkäpuoli kertoo, että synnyin kymmentä vaille kuusi, painoin 3 250 g ja pituutta oli 51 cm. Päivähän oli siis Leon päivä vuonna 1962.

Pupulusikasta tuli mieleen se, miten kaikki astiat viehättivät lapsena. Muistan hyvin astiat kotona, mammalla ja isoäidillä. Vanha asti herättää paljon muistoja. Säilytän niitä aarteina.

Kodin astiat ovat kulkeneet omillekin lapsille. Meidän lapsilla on jokaisella omassa astiakaapissa Batman ja Robin -lasi. Ne saatiin (kai ostettiin) ensivisiitillä vasta avatusta Kouvolan Mäkkäristä vuonna 1994.

Aleksilla oli täällä meillä aina erikoistoiveena tonttulusikka, joka harmi kyllä hukkui jonnekin. Nykyään pientä kävijää odottaa muumilasi.

(Kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi.)