Meidän oikealla joulupukilla oli pahvinaama, harmaa kääntöturkki nurin päin (isän pitkä sarkatakki), karvalakki, tollukkaat, juuttisäkki ja keppi. Ja voi harmi sentään, äitillä kävi joulusta toiseen niin huono säkä, että kerkis just lähtiä hakemaan maitoa Palokaselta ennen pukin tuloa. Niin se pukki jänskätti, ettei yhtään tullut ihmeteltyä äitin maionhakuaikaa.
Sitten oltiin jo isoja, kun tuli toisenlainen pukki, äänestä tunnistettiin Kurkelan Ilkka. Pukki muuttui mukavaksi pukkileikiksi.
Sen kerran muistan kun oltiin Hämeenkylässä jouluaattona. Ainut kerta, mitä muistan. Lyypältä meinas jotenkin lipsahtaa liikaa pukkisalaisuuesta, äiti älähti heti ja minun lapsenkorvat sulkeutuivat liialata tiedolta. Sen illan pukkia en oikein muista. Sen muista, että sain lääkärilaukun. Ja sen muista, että Timo kokeili paketteja päältä päin ja hylkäsi pehmeät paketit heti kättelyssä.
Joulua tehtiin siihen aikaan pitkään. Suursiivous oli perusteellista. Ihan kaikki mahollinen siivottiin. Joululahjoja valmistettiin omin käsin, vähän ostettiin. Me lapset kirjotettiin pukille. Pukin kirjeet laitettiin kuistin ikkunalle. Aamulla ensimmäiseks piti männä kattomaan, oliko tonttu käynny hakemassa kirjeen. Kylmää oli, eteinen oli kylmä, kuistissa oli pakkasta. Voi ihme ja ilon kiljahdus, jos tonttu oli jättänyt lakupatukan postimatkallaan. Sitä ei aina sattunut ja siks just se oli niin riemastuttavaa. Samaa homma toimi sitten aikaan meiän lapsilla. Meiän lapset jätti pukin kirjeet ulko-oven kahvaan. Kaikki ne kirjeet on miulla tallella. Laittelen tänne joku kerta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti